Gordonin Toimiva Työyhteisö koulutus rehtoreille ja kasvatusalan johtajille - varaa paikkasi heti

Gordon Toimiva Työyhteisö järjestää kevään 2026 aikana Gordon TTK -johtajakouluksen peruskoulun rehtoreille ja varhaiskasvatuksen johtajille. Kyseessä on kolmen päivän intensiivinen kokonaisuus, jossa vuorovaikutusta todella harjoitellaan, ei vain käsitellä.
Tässä kokonaisuudessa
* vuorovaikutusta harjoitellaan konkreettisesti
* tilanteita simuloidaan ja puretaan yhdessä
* mallia opitaan käyttämään käytännössä, ei vain teoriassa.
Gordon on kansainvälisesti arvostetuin vuorovaikutusmalli, ja tämä on ensimmäinen laaja koulujen ja varhaiskasvatuksen johdolle suunnattu toteutus Suomessa. Kouluttajana toimii Euroopan ainoa master-tason Thomas Gordon kouluttaja, kasvatuspsykologian dosentti Markus Talvio.
Milloin? Koulutukset
muodostuvat kolmen koulutuspäivän kokonaisuudesta. Kevään 2026 ryhmän koulutuspäivät ovat
- tiistai, 28. huhtikuuta klo 9.00 - 16.00,
- keskiviikko, 20. toukokuuta klo 11.30 - 18.30,
- torstai, 4. kesäkuuta klo 9.00 - 16.00.
Syksyn koulutuspäivät ovat loka- ja marraskuussa 2026 myöhemmin ilmoitettavina ajankohtina.
Missä? Kevään koulutuspäivät pidetään Hotelli Vantaalla Tikkurilan aseman tuntumassa. Syksyn koulutus järjestetään pääkaupunkiseudulla ja tarkempi paikka ilmoitetaan myöhemmin kevään aikana
.
Hinta: 1.400€ (+ alv)
Hinta sisältää koulutuksen, kattavan Thomas Gordon-lisensoidun materiaalipaketin, viihtyisän koulutusympäristön ja koulutuspäivän tarjoilut. Kevään koulutukseen on muutama paikka vielä jäljellä.
Ilmoittautumiset: toimiva.tyoyhteiso@gmail.com
Vastaamme mielellämme koulutusta koskeviin kysymyksiinne. Ystävällisin terveisin,
Markus Talvio
Kouluttaja, työnohjaaja
FT, kasvatuspsykologian dosentti
Koulutus ja työnohjaus Talvio Oy
+358 45 134 16
Tarja Castel
Myynti ja markkinointi
+358 40 481 42 00
Liity
Suomen ensimmäisten Thomas Gordonin vuorovaikutusmallin osaajien
joukkoon ja vahvista taitojasi yhdellä johdon tärkeimmistä
osaamisaloista!
